Tämä kirjoitus on vuoden takainen eli keväältä 2016, epähuomiossa poistettu mutta nyt siis palautettu, kuvaa en kyllä jaksa enää kaivaa takaisin. Anyhow, kakkokausi tästäkin on jo syöty - heikompi oli kaikin puolin kuin ykkönen - mutta niin oli kirjakin.  Kolmoskausi on jo tekeillä, luin jostain että syksyyn menee sen  tv- ensi-ilta.

 

Sing me a song of a lad that is gone,  

Say, could that lad be I?

Merry of soul he sailed on a day

Over the sea to Skye.

 

Sing me a song of a lad that is gone,

Say, could that lad be I?

Merry of soul he sailed on a day

Over the sea to Skye.

 

Give me again all that was there,

Give me the sun that shone!

Give me the eyes, give me the soul,

Give me the lad that's gone!

 

Billow and breeze, islands and seas,

Mountains of rain and sun,

All that was good, all that was fair,

All that was me is gone.

 

Kuullostaako tutulta ? Ja lauletaan skotlantilaisen kansansävelmän Skye boat songin säveleeseen. Robert Louis Stevesonin runo Bonnie Prince Charliesta.

Sehänse, Outlander – sarjan  tunnusmelodia. Tosin sarjan laulussa ’lad’(=poitsu) on vaihdettu ’lass’(=tyttö) sanaan.  Juuri kun olin päässyt jotakuinkin yli Poladarkista, silmieni eteen viskaantui tämä amerikkalaisten tekemä epookkidraama, joka perustuu parikymmentä vuotta sitten lukemaani Diana Gabaldonin viihdekirjasarjaan (eka osa siis ilmestyi joskus -90 luvun alussa). 

Outlanderin ykköskausi tuli jo Yleltä mennä vuonna, ja tarkoituksella jätin katsomatta, koska ekan osan osittain katsottuani päätin, että amerikkalaiset ei tätä hallitse (vain BBC osaa!) ja Clairen näyttelijä  Caitriona Balfe lähinnä ärsytti. No klassisesti työpaikan kaffipöydässä kuulin haltioituneita huudahduksia ja oma veljeni (VELJENI ???, hitsari-metsästäjä macho jumalan armosta) huokaili äänekkäästi torstai-iltojen ohjelmatarjonnan äärellä. Kuukasi sitten Poldarkin boxin kulutettuani loppuun oli sielussani iso musta romantiikka-aukko, johon sitten Netflixistä kuin varkain tämä Outlander sujahti.

Valehtelematta sekin on jotakuinkin kolmeen kertaan katsottu, kerran Netflixiltä ja tietysti boksi oli saatava omaan kirjastoon. 

Kirja (Muukalainen) aikoinaan ei niin järisyttävä ollut, ideana hyvä aikamatkailun ja seikkailuromantiikan sekoitus, sen verran hyvä kuitenkin että muistijälki sen lukemisesta ja olemassaolosta oli kirkas kun sarja Yleltä alkoi. Mutta lukukokemuksena kirja meni kolkyt ja risat ikäiseltä jotakuinkin Angelikojen kastiin, jotka murrosikäiseen upposivat kuin Arturin miekka kiveen mutta aikuisiällä tuntuivat jo banaaleilta. 

Outlander–filmatisointi on parempi kuin alkuperäiset kirjat. Tosifanit eivät tietysti tätä allekirjoita, mutta en olekaan kirjojen hardcore-fani. Kuukauden olen lukenut neljä sarjan kirjaa englanniksi ja suomeksi ja samanaikaisesti  sarjaa katsellut boxilta (en tietysti yhtä aikaa, mutta saman ajanjakson kuluessa).  Kirjoja vaivaa epäloogisuus joka tulee esille etenkin dialogeissa ja juonenkuvioissa. Filmatisoinnissa on tehty oiva työ dialogien kutistamisessa oleelliseen ja korjattu juonen epäjohdonmukaisuuksia kirjoihin nähden.  Esimerkkinä tästä on Matkantekijän(kirjasarjan II osa) ja Outlanderin kakkoskauden (oops…sekin on jo katsannon alla, neljä osaa nähty) eroavuudet. Pariisissa ollaan, Black Jack Randallin sadismin jälkivaikutukset Jamiessä eroavat uskottavuudessaan täysin tv-sarjan hyväksi. Kirjassa mennään melko kepein ottein seikkailusta toiseen kun ruudulla nähdään miten kokemukset syövät Jamieta ja suhdetta Claireen, niin kuin kuvittelisi oikeassa elämässäkin käyvän. Hieno suoritus.

Ja toinen ruusu menee niin boxin kuin NF:n kääntäjille. Kirjoissa on ylämaan puhuttu englanti käännetty jotenkin kummalliseksi sää ja mää kieleksi, josta syntyy lähinnä mielikuva vähä-älyisistä lampaann…,sarjan käännöksissä murteellisesti puhuttu englanti on käännetty yleiskielelle ja gael jätetty gaeliksi.

Diana Gabaldon kertoi jossain näkemässäni videonpätkässä, että osallistuu sarjan  kakkos ja kolmoskausien käsikirjoittamiseen – suhtadun siihen varauksella – pystyykö näkemään oman tuotoksensa karikot ja korjaamaan ne sujuvaksi käsikirjoitukseksi?  Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Yritänkö minä nyt tässä kertoa että amerikkalaiset ovat tehneet hienoa pukudraamaa ? No ei tämä mitään Ylpeyttä ja ennakkoluuloa a la BBc ole, mutta hyvää viihdettä kumminkin, ajoittain mennään ihan roimasti pehmopornon puolelle. Rakastelukohtausten kuvakulmat, perusteellisuus ja kesto ovat kyllä yllätys amerikkalaisessa tv-sarjassa, mutta lienee GoT:n vaikutusta se, ja onhan sarja jo leimattu naisten Game Of Thronesiksi (miksi? Kyllä olen nainen ja rakastan GoT:tä, ja veljeni-jonka jo mainitsinkin, tykkää enemmän Outlanderista).

Ja entäs sitten tämä Jamie Fraser sitten, jota Outlanderin tekijät kutsuvat  the king of men’ksi.  Täydellisen romanttinen sankari; kiltti, miehekäs, rohkea, urhea, ritarillinen, kiihkeä, uskollinen, rehellinen, intohimoinen, hauska; älykäs… ja komea.  Me naisethan tiedetään että näitä miehiä ei ole olemassakaan kuin suhteen alkupuolella pari viikkoa ja sitten näissä fiktiivisissä tuotoksissa, joihin voi omat unensa laskea mukaan.  Mutta Sam Heughan ah niin ihanasti saa meidät uskomaan tämän tyypin olemassaoloon – ja vain jaksan ihmetellä mikä Clairessa viehättää; nokkava, suulas, joka asiaan sekaantuva, itsepäinen, tottelematon, kaksinnaiva avionrikkoja…

Anyhow - yksi ruikean romanttinen ja yksi huikean  hyvä epookkidraama kahlattuna - en tiedä mihin ryhtyisin – illat ovat jo lämpimiä ja valoisia  - tylsää …